Raksa hukkuu lumeen. Tai hukkuisi, jos ei tehtäisi hulluna lumitöitä. Laskin äsken huvikseni, että tontilla on viimeisten 5 päivän aikana tehty 34 "henkilötyötuntia" lumitöitä. Useimmiten lumen luojia on ollut kaksi (=me) tai jopa kolme, joten onneksi tontilla asiaan kulutettu aika on sentään vähän inhimillisempi. Työt ovat sellaisessa vaiheessa ja tontti sen mallinen, että juuri minkään kolkan ei voi antaa kadota lumen alle. Lisää lunta ei enää tarvita eikä haluta, kohta alkaa loppua paikat jonne työnnellä sitä pois tieltä. Itse tontti on nyt kolattu kohtalaisen monta kertaa puhtaaksi (onneksi kertoja ei ole tullut laskettua) ja perustukset putsattu paikoin puolimetrisen lumen alta kahdesti. Saisi riittää jo. Sen verran on homma jo vienyt voimia, että tänään oli pakko jättää agilitytreenit väliin, kun en kerta kaikkiaan jaksanut sinne lähteä. Onneksi tuli treenattua omatoimisesti viime sunnuntaina, niin pysyy Nucan elämä kutakuinkin uomissaan. Kiivaan kolaamisen seurauksena asiat ovat myös edenneet taas vähän, maalämpökaivon porauskalusto mahtui kuin mahtuikin eilen tontille lumivallien väliin. Niinpä tontin laidalla on nyt 115m syvä reikä tulevaa maalämpöjärjestelmää varten. Ohessa kuvallista todistusaineistoa tapahtuneesta:

Myös koirilla alkaa olla vaikeuksia lumen keskellä. Minne voi tehdä hätiään, kun kävelyteitä reunustavat koiria korkeammat kinokset? Luisa vielä onnistuu jotenkuten auraamaan tiensä kinosten läpi, mutta Nucca on jo auttamattomasti liian pieni. Onneksi meidän perheessä sentään koirat osaavat myös nauttia lumesta, erityisesti Luisalle se tuntuu aina vaan olevan yhtä iloinen ja ihana asia. Nucalla lumi paakkuuntuu tassuihin, minkä seurauksena kotiin saapumisen jälkeen seuraa operaatio; emäntä sulattelee paakkuja irti tassukarvoista ja Nucca seuraa silmä kovana, että saa varmasti syötyä jokaisen jäisen lumikokkareen.

Pysähdyin (taas kerran) pohtimaan karvaisen kaksikkomme aivoituksia ja ihmettelemään sitä, kuinka ne erilaisuudestaan huolimatta tulevat niin loistavasti keskenään juttuun. Ja jos joku kehtaa väittää ettei koiralla ole omaa persoonaa, on väärässä, tai sitten vaan ei ole koiraihminen eikä siis tiedä mistä puhuu.

Elämä olisi todella outoa ilman Nuccaa. Koiraa, joka menee aina täysillä ja työntää nokkansa joka paikkaan. Koiraa, joka oppii kaiken (kielletynkin) mahdottoman nopeasti mutta toistaa oppimaansa vain jos sattuu huvittamaan (tekeminen on kivaa tai tarjolla oleva palkinto riittävän houkuttava). Lyhytjännitteisyydestä taas seuraa, että sille ei sovi rautalangasta vääntäminen, täytyy keksiä monta hauskaa tapaa opettaa samaa asiaa. Vaihtelun lisäksi tehtävissä pitää olla haastetta, jo opittua se ei jaksa loputtomiin toistaa vaan keksii vaihtelun puuttuessa omat variaationsa. Mutta kun ne sopivat opetusmetodit keksii, se toimii kuin ajatus ja ohjaaja ehtii väsyä työntekoon paljon koiraa aikaisemmin. Onnekseni tässä paketissa energisyys yhdistyy kohtalaisen tasapainoiseen pääkoppaan…
Nucalla on kaksi helposti havaittavaa piirrettä; se on äärettömän sitkeä ja elää syödäkseen. Eräänkin kerran on tongittu kaapin alta pientä kuivamuonanappulaa, koska neiti on sitkeästi yrittänyt tunkea aivan liian ahtaaseen paikkaan ja kiljunut takapuoli pystyssä vaikka ihmiset ovat olleet sitä mieltä, ettei siellä voi mitään olla. Aina on ollut. Ruoka on se asia, josta Nucca ei löydä huumoria, se on va-ka-vaa, ja sitä ei jaeta muiden kanssa. Kaksi annosta päivässä pitää elämän tasapainossa.
On myös mielenkiintoista omistaa koira, joka ei juuri omaa miellyttämisen halua, mutta sitäkin enemmän röyhkeyttä. Se tekee, jos tekeminen kannattaa sille itselleen, ja osaa myös laskea onko ruoan varastamisesta saatava hyöty suurempi kuin kiinnijäämisestä seuraava rangaistus (hyöty voittaa, aina). Se osaa vedättää ihmisiä 10-0 ja testaa taitojaan häpeilemättä. Se kokeilee, avataanko sille pihaovi 20 kertaa päivässä jos se pyytää, tai saako ruokaa yhden ylimääräisen kerran jos näyttää siltä kuin ei olisi vielä mitään saanut. Se vetää lenkillä jos saa siihen mahdollisuuden eikä välttämättä käyttäydy kunnolla, jos sitä ei siltä vaadita. Mutta kun sille on selvää, että hihnan toisesta päästä tulevat ohjeet, on sen kanssa helppo elää.
Nucca on ”perussosiaalinen” sekä ihmisiä että koiria kohtaan. Kaikki uudet ihmiset saavat pusuja ja hepulivastaanoton, mutta sylikoira siitä tuskin tulee koskaan. Nucalle riittää, että omat ihmiset ovat jossain lähistöllä, ei tarvitse olla edes samassa huoneessa. Syliin se ei kiipeä, ei nuku jaloissa ja rapsutuksia ottaa vastaan jos on sillä tulella. Toisaalta se haluaa nukkua yönsä pitkin pituuttaan kyljessä kiinni tai pienellä kerällä jalkopäässä, ja aamu alkaa vasta kun isäntä on rapsutellut neidin kylkiä pienen tovin. Jos se saisi päättää, se myös huolehtisi perheen ihmisjäsenten korvapesuista ja siinä sivussa menisi myös naama ja kädet. Nucca ei kuitenkaan ole kova koira, enemmänkin hieman pehmeä, ja tarvitsee joissain ”pelottavissa” tilanteissa hieman rohkaisua ja tukea. Toisaalta harvassa ovat ne tilanteet, jotka se kokee pelottaviksi.
Koiralaumassa Nucca olisi alfanaaras, ja asiasta tuskin tarvitsisi keskustella. Meidän kahden koiran laumassamme ei ole koskaan tarvinnut, tosin bernin ei voi olettaakaan kovin helposti alkavan asiasta riitelemään. Uusien koirien kanssa asia tehdään selväksi tiukalla ilmeellä ja tarvittaessa pienellä pöllytyksellä, ja lähes aina se riittää. Samalla asenteella varustetun nartun kanssa tosin saattaisi tulla ongelmia, koska Nucca tuskin luovuttaa.
Nucan asenne lähes kaikkeen on ”täysillä eteenpäin”, minkä vuoksi sen kanssa onkin ollut äärettömän helppo liikkua ja kokeilla kaikenlaisia harrastuksia.

Luisa taas kuluttaa päivänsä rakastamalla kaikkea ja kaikkia. Kun sille vähänkin juttelee, alkaa häntä pyöriä kuin hallitsematon propelli ja ilme muuttuu alakuloisesta kiinnostuneeksi. Sekin tunkee joka paikkaan, mutta ei vain nokkaansa vaan itsensä ihan kokonaan, ja mielellään kunnolla syliin asti. Sen elämän pääasia on olla mahdollisimman lähellä omaa laumaa, rapsuttamaan tosin käy kuka tahansa, kunhan rapsutetaan. Jos Nucca on joskus hieman pidättyväinen, niin Luisa näyttää tunteensa ylitsepursuavan avoimesti. Luisallekin ruoka on tär-ke-ää, mutta ei kuitenkaan vakavaa. Vielä ei ole löytynyt sellaista sorttia joka olisi kelvannut vain toiselle koirista, viimeistään kateus saa molemmat hotkimaan kaiken mitä tarjotaan.
Myös Luisan tekemisen into on hienoa katsottavaa, joskus jopa hupaisaa ;) Into ja yrittäminen saattaa mennä kaiken muun edelle, jolloin itse asiaan keskittyminen ei välttämättä ole ihan huipussaan. Muutama hyppyloikka maahanmenon yhteydessä, tai maahanmeno istumisen yhteydessä, tai istu-maahan-istu-maahan yhdellä käskyllä on arkipäivää, jollei ohjaajalla ole reaktiot huipussaan. Luisa todella haluaa miellyttää ja innostuu entisestään kehuista, mutta toimii kuitenkin tehokkaimmin ruokapalkalla. Leluillakin toimii, mutta into, vauhti ja koko huomioon ottaen tämä tyyli ei sovi ahtaisiin tiloihin… Sekin oppii nopeasti, mutta Nucasta poiketen nimenomaan samanlaisten toistojen avulla. Iästään johtuen sekin saattaa olla lyhytjännitteinen, mutta siinä missä Nucca tyytyisi haukottelemaan tylsyyttään, touhuaa Luisa varmasti jotain, kun kivaa on joka tapauksessa.
Jos joku on joskus väittänyt berniä rauhalliseksi koiraksi, niin tervetuloa meille  Toki Luisa makoilee aloillaan silloin kun mitään ei tapahdu (jollei kerjää rapsutuksia), mutta kun tapahtuu niin se menee päättömästi ja kokonsa unohtaen täysillä eteenpäin. Luisalla ei kuitenkaan ole tarvetta mennä aina ensimmäisenä, sille sopii olla laumansa alin ja tehdä häntä heiluen mitä pyydetään. Kunhan vaan rapsutetaan. Se ei osaa pitää puoliaan, murista tai edes häätää liian innokkaita kosijoita kauemmaksi, ainoastaan väistää ja toivoa että mamma pelastaa. Jos ei mamma niin kyllä sentään Nucca.
Pienen punaisen jästipään vastapainona on ihana olla koira, joka haluaa aina olla lähelläsi, touhuta kanssasi ja kiittää ylitsepursuavasti kaikesta saamastaan pienestäkin huomiosta.

Entäs sitten neidit yhdessä? Nucca johtaa ja Luisa seuraa kuin hai laivaa. Ensimmäinen tietää mitä tekee ja jälkimmäinen tekee vaikkei yleensä tiedä miksi. Vauhtia kummallakin riittää ja yhteinen onni ja autuus on lenkeillä spurttailu ja kiihdyttely. Johtuuko sitten tollerin kanssa asustamisesta vai mistä, mutta nyt olen nähnyt bernin, joka pärjää täysin vauhdissa tollerille. Alkuun ei pärjännyt, mutta nykyään juoksee Nucan kiinni eikä jää jälkeen vaikka kuinka yrittäisi. Ainoastaan terävät käännökset antavat pikkuferrarille hetken etumatkaa, sitten taas jo pitää väistää koska Luisalla eivät jarrut toimi kovinkaan näppärästi
Silloin kun ei riehuta (eli ollaan kotosalla ja yritetään olla riehumatta), Nucca tekee mitä tykkää ja Luisa hämmästyttää itseään ja muita apinoimalla Nucan tekemisiä. Kun Nucca käy sohvalla nukkumassa, kiipeää Luisa sinne hetken päästä istumaan, töröttää siellä hetken hämmästyneen näköisenä ja tulee pois. Jos Nucca tekee saman toisen huoneen sohvalla, häviää Luisakin sinne hetkeksi yksin (!) makoilemaan Nucan tultua pois. Koska Nucca siivoaa syömistensä jäljet mikroskooppisella tarkkuudella, ei Luisakaan enää jätä jälkeensä sellaista murukasaa kuin ennen.
Luisa yrittää näyttää Nucalle kiintymystään, mutta yleensä joutuu luopumaan yrityksestään pestä isosiskon korvat tai tunkea muutoin liian lähelle, koska tiukkiksen ilme kertoo että metrin etäisyys on paljon suotavampaa. Nucca näyttää hyväksyntänsä ja kiintymyksensä leikkimällä yhdessä, sekä nykyään myös sietämällä Luisan toilailuja ja lähentely-yrityksiä ihmeellisen pitkäpinnaisesti. Mutta jos ulkoa kuuluu ”paha ääni” tai tilanne on muuten turhan huolestuttava, on Luisan kylkeen parkkeeraaminen lähes turvista parhain.
Nucca osaa toimia itsekseen, Luisa taas turvaa laumaansa ja on vähän ”hukassa” ilman isosiskoaan. Luisan kiintymyksen asteesta kertoo myös se, että kotiväkeään hartaasti ihannoiva berni ei edes näe muita silloin, kun Nucca on ollut poissa ja saapuu kotiin.
Kun tytsyille juttelee, näyttää Nucca pää kallellaan siltä kuin ymmärtäisi kaiken ja punnitsisi jokaista sanaa. Luisalla on myös pää kallellaan, mutta ilme kertoo suuresta hämmästyksestä. Siinä missä Nucca osaa näyttää vakavalta, on Luisan bravuuri oikea ”puupää”-ilme. Kummastakaan ilme ei kerro kaikkea, Nucalla on luultavasti leikit mielessä, ja Luisallakin leikkaa kun se hetken ehtii asiaa miettiä.
Eläinlääkäriä on eräänkin kerran hymyilyttänyt melkoisesti kaksikkomme saapuminen, kuulemma ”onnellisempia” ja iloisempia potilaita saa hakea. Kumpikin tahtoo syliin, tuijottaa rokotuspiikkiä haltioituneena (olisko namia) ja on täysin lahjottavissa unohtamaan kaikki ikäväkin ronkkiminen.
Selvästi kaksikko siis omalla tavallaan täydentää toinen toisiaan. Kun on omistanut kaksi koiraa, on enää aika vaikea kuvitella että niitä olisi vain yksi. Niin paljon iloa niistä on toisillensa, vaikka niin erilaisia ovatkin.

… siinäpä ne viimeaikain kuulumiset tiivistettynä. Juuri nyt on vain vajaat 10 astetta miinusta mittarissa, mutta viimeiset puolisentoista kuukautta on kärvistelty noin 20 miinusasteen lukemissa. Luntakin on tullut ja ei tarttis tulla enää, alkaa olla enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Pakkanen johti myös uuteen vaatehankintaan, ei kestä tuollainen karvattomampi tolleri enää näitä lukemia. Nucca kun ei vaatteista tykkää (ne päällä ei voi liikkua, täytyy seistä kuin suolapatsas), niin sopivaa palttoota sai etsiä vähän suuremmalla antaumuksella. Sellainen kuitenkin näyttää löytyneen ja Hurtan vedenpitävä fleecepusakka on hyväksytty ja todettu myös kiihdyttelyyn sopivaksi, mitä nyt pukeutuminen on vähän ikävää… Luisa ei ehdi asteita pohtia, pääasia että lunta on maassa - KIVAA. Lenkkeily on lähinnä sellaista hyppyloikkaa ja riekkumista sekä spurtteja lumessa, hohhoijaa. Ei pitäisi olla lihaskunnossa kamalasti valittamista.

Pakkasen(kin) takia jäi väliin kaksi tammikuulle ajattelemaani agistarttia, en viitsinyt lähteä kylmään halliin paukkupakkasilla. No, kontakteja ei kyllä voi edelleenkään sanoa satavarmoiksi, vaikka töitä on kyllä tehty. Idea on selvästi hallussa, mutta vauhdin ja esteiden määrän kasvattaminen johtaa helposti unohdukseen… Uutta päänvaivaa sen sijaan on aiheuttanut pieni rimakauhun tapainen, jota on ollut havaittavissa hyppyrimojen ollessa 65 cm korkeita. Tästä johtuen on takaakiertojen tekniikkaa yritetty vähän muuttaa, josko se sillä paranisi. Myös hyppytekniikan eteen olisi syytä tehdä töitä, se kun ei ole koskaan ollut ihan paras mahdollinen eikä edesauta pienen maksikoiran etenemistä.

Valtaosan ajasta on kuitenkin kaapannut em. raksaprojekti. Meistä tuli (ilmeisesti jossain mielenhäiriössä…) alkusyksystä tontin omistajia, eikä edes ymmärretty tilata avaimet käteen-ratkaisua . Loppuvuodesta asia on edennyt jo tontin karsimisen sekä maanrakennus- ja perustustöiden verran, nyt odotellaan talopakettia saapuvaksi. Täytyy sanoa, että yllättävä ilmasto (=kunnon talvi) on kyllä aiheuttanut aikalailla ylimääräistä hommaa… Lumitöitä on tehty jo monen talven edestä, mutta toistaiseksi projekti on kuitenkin edennyt aikataulussa ja valutyötkin ehdittiin tehdä ennen pakkasrintaman paikalleen jämähtämistä. Koiraparat ovat olleet välillä vähän heitteillä, mutta menetetty aika on kyllä yritetty korvata lenkkeilyllä ja muulla touhulla. Silti realismia taitaa olla, että alkaneen vuoden ajan ensisijalla on raksaprojekti, sitten tulevat muut touhut. Agility ja muu touhotus kuitenkin pysyy kalenterissa, joskus vaan saattaa joutua tekemään pientä priorisointia.

Kootut muistiinpanot viimeviikkojen touhuista...

* Jaakon koulutus marraskuun alussa; lisää rock 'n' rollia ohjaamiseen, liian nättiä ja varovaista, joskin sujuvaa ja selkeää. "Saksalainen" harjoituslistalle, ei suju parhaalla mahdollisella tavalla.

* Eilinen omatoimitreeni; hienot kontaktit, jesh! Menee jo osana pientä rataa, kunhan muistan toimia kontaktien kohdalla samoin kuin niitä yksittäin treenatessa. Ei siis saa vielä painaa täysillä, täytyy muistaa varmistella kun vaikeustaso kasvaa (= kontaktit osana rataa). Taas tuli vähän uskonvahvistusta tähän asiaan, meinaa välillä mennä hermo kun tie on niin pitkä... Koita nyt kertoa 5v kaahottajalle, että radalla pitäisikin yhtäkkiä pysähtyä. Näemmä ei kuitenkaan täysin mahdotonta. Jostain syystä toimi parhaiten ilman targetia (keskittyy paremmin), mutta irtoaa kontaktilta vielä liian herkästi liikkeestä (pitäisi irrota vain erillisellä luvalla).
Kumirouhetäytteinen tekonurmi oli eilen tosi liukkaan oloinen, Nucca liukasteli jopa kepeillä ja hyppyjä en millään uskaltanut nostaa maksimikorkeuteen. Liikkuminen tuntui kuitenkin jo viime kertaa sulavammalta, joten hyvää kokemusta varmasti.
90 asteen avokulma kepeille kauempaa lähetettynä ei toimi millään. Yli tai alle 90 astetta toimii, mutta suora kulma on tosi vaikea. N ei millään lähtisi keppejä kohti suoraan vaan haluaisi aina kääntyä keppien suuntaan, jolloin osuu sisään 2. välistä. Tietää kyllä varsin hyvin oikean välin, joten oltaisko vaan treenattu liikaa niin, että aina täytyy kääntyä johonkin suuntaan. Tähän tehotreeniä.
Ei osaa hakea puomille, jos jätän N:n reilun metrin päähän esteestä ja olen alastulolla vastassa?!? Tulee siis puomin vierestä suoraan luokse vaikka kuinka ohjaisin. Tähänkin tehotreeniä, täytyisi saada jakeluun että AINA suoritetaan matkalla olevat esteet.

* Fyssari; hyvässä kunnossa oli ja edelliskerran jumit parantuneet. Oikealla (lavassa?) pientä jumistusta, luultavasti johtuen liukkaalla alustalla sattuneesta hypyltä kyljelleen laskeutumisesta. Paljon venytystä vasemmalle seur. viikon ajan ja muuten samoilla ohjeilla jatketaan kuin viimeksi. Odotellessa käytiin vaa'alla ja taas on pikkupossu päässyt salakavalasti lisäämään kylkien toppausta; täytyy taas mitata ruoka ihan tarkalleen. Kilo pois painosta niin on kevyempi agiliitää (tekisi hyvää ohjaajallekin...).

Päätin vihdoin lopettaa kotisivujemme päivittämisen. Eihän niitä kukaan ole enää aikoihin päivittänytkään ja se on teknisesti sen verran takkuista, ettei hommassa kerta kaikkiaan tunnu olevan järkeä. Jos sitä olisikin joku koodaajavelho, mutta kun ei sinnepäinkään  Kun muutenkin saan aikaiseksi päivityksiä silloin tällöin, niin siihen riittää varsin hyvin tämä blogi. Sivut saavat olla olemassa sen aikaa että saan siirrettyä sieltä jonkin verran sisältöä blogin puolelle, sitten aion hukata ne kokonaan. Mennään siis jatkossa hieman kevennetyllä versiolla